2011-08-29 11:35:25

Syitä harrastaa seksiä - terveyttä seksistä

Seksillä on tietysti tärkeä rooli ihmisten elämässä - lisääntyminen. Seksi on kuitenkin myös paljon muuta kuin suvunjatkamisen fyysinen akti. Se on tapa osoittaa yhteenkuuluvuutta, hellyyttä, välittämistä. Se on tapa hankkia nautintoa ja antaa sitä. Siinä missä jonkun unelma on oma seksikauppa ja paljon paljasta pintaa, voi joku muu nauttia paljon enemmän halailusta ja pehmeästä silittelystä. Seksi on paljon - ja sillä on eri ihmisille erilainen merkitys. Me kerromme nyt, miten seksi vaikuttaa sinun terveyteesi!

 

  1. Rasvanpoltto - jo parinkymmenen minuutin seksisessiolla on merkittäviä vaikutuksia rasvanpolttoon. Vaikka 30 minuuttia seksiä polttaa keskimäärin noin 80-90 kilokaloria, voi aktiivisessa seksissä kaloreita palaa parhaimmillaan selvästi toistasataa. Kun harrastat seksiä aktiivisesti noin 1-4 kertaa viikossa, voidaan vuositasolla puhua jo kilojen painonpudotuksesta. Lisäksi hormonaaliset vaikutukset on otettava huomioon, jolloin rasvan palaminen on vieläkin suurempaa.
  2. Sydämen hyvinvointi - jo kaksi seksikertaa viikossa vähentää sydänkohtausriskiä merkittävästi.
  3. Stressin vähentyminen - seksi on todella tehokas hoitokeino stressiin. 
  4. Nukahdat helpommin - seksin aikana kroppa erittää oksitosiini nimistä hormonia. Oksitoniini auttaa kehoa rentoutumaan ja nukahtaminen helpottuu. 
  5. Testosteronin tuotanto - testosteroni vahvistaa luita ja lihaksia. Mitä enemmän seksiä harrastat, sen parempi testosteronin tuotannon kannalta.
  6. Eturauhassyövän riski pienenee - seksin merkitys eturauhassyövän ehkäisyssä on yllättävänkin suuri. Etenkin keski-ikäisten miesten kannattaisi pitää huolta seksielämästään. Vaatipa se sitten seksilelujen ottamista mukaan, oman aktiivisuuden lisäämistä tai ruokavalion muuttamista - harrasta enemmän niin saatat säästyä syövältä! 
  7. Immuniteetti paranee - seksuaalisuus parantaa sekä fyysistä kuntoasi että hormonaanien tuotantoasi. Jo muutama kerta viikossa voi vähentää sairastelua.
  8. Seksikin on kuntoilua - piditpä sitä sitten aerobisena tai anaerobisena suorituksena, parantaa se kuntoasi joka tapauksessa. Jo 20-30 minuutin sessio auttaa nostamaan yleiskuntoa.
  9. Lantionpohjan lihaksisto vahvistuu - mitä enemmän harrastat seksiä, sitä enemmän lantiopohjan lihaksistosi vahvistuu. Mitä vahvemmat ovat lantionpohjan lihaksesi, sitä enemmän saat nautintoa seksistä. Vahvat lantionpohjan lihakset myös vähentävät virtsankarkailua. 
  10. Voimaa lihaksille - seksin aikana harjoitusta saavat ainakin lantion, reisien, pakaroiden, käsivarsien, niskan ja rintakehän lihakset.
  11. Päänsärky vähenee - vaikka usein naiset käyttävät päänsärkyä syynä seksin harrastamattomuuteen, saattaa seksi itse asiassa vähentää päänsärkyä! Erityisesti orgasmiin asti johtavan seksin harrastaminen näyttäisi lievittävän mm. nivelreumaa ja migreeneitä.

 

Haluamme kuitenkin muistuttaa, että seksin tulisi olla osa ihanaa parisuhdetta. Älkää siis pitäkö sitä jonkinasteisena suorituksena tai pakkona. Jos ette tällä hetkellä harrasta suhteessanne runsaasti seksiä, saattaa olla hyvä idea alussa "pakottaa" itsensä useampiin seksikertoihin viikossa, sillä mitä enemmän harrastat sitä enemmän usein haluatkin seksiä. Näin halut palaavat ja vahvistuvat kun aktiivisuutesi lisääntyy.

 

Jos haluat seksileluja ja piristystä arkeesi, katso www.seksilelut.biz.

Arvosteltu: 2.3/5 (97 arvostelua)


Jaa Facebookissa