6.11.2009

Palvelusmaanantai antoi jo pitkään odotetun tuloksen

Tasan 4 vuotta sitten aloin urheilemaan toden teolla. Olin ylipainoinen ja halusin tehdä jotain itselleni. Noin vuoden aikana painoa putosi reilut 15 kiloa ja urheilu maistui. Cooperin testiäkin on tultu juostua tasaisin välein noiden 4 vuoden aikana ja 3000 m oli alkuun melkoinen haamuraja. Kesällä 06 pääsin omaan henkilökohtaseen ennätykseeni 2780, joka tuntui huikealta määrältä. Ajattelin kuitenkin, että 3000 metriä olisi päästävä. Kaksi vuotta tämän jälkeen kesällä 08 tulos oli 2870 metriä, mutten ollut tällä kertaa tyytyväinen, koska tiesin paljon olin urheillut ja tehnyt töitä juoksukunnon eteen. Syksy 08 meni pitkälti töissä käydessä ja urheillessa. Kunto oli kohdallaan ja jaksoin puhaltaa useamman täysimittaisen jääkiekko-ottelun putkeen raskaan reeni viikon jälkeenkin. Tammikuu 09 ja edessä inttiin meno. Tammikuun puolessa välissä juostu cooper tuotti säälittävän tuloksen 2670 metriä. Flunssassa juostu cooperi ei siis mennyt aivan nappiin. Pettymys oli kuitenkin suuri. Toukokuussa 09 koitti uudestaan mahdollisuus juosta cooper isossa porukassa ja Haminassa RUK:n aikana juostu cooper vei jo lähelle haamurajaani ja tällä kertaa 2960 oli todellista. Tulos oli epämiellyttävä: vaivaiset 40 metriä 3000 metristä ja kuntoisuuslomasta. Vitutuksen määrää vaikea kuvata(pahoittelen kielenkäyttöä, paras sana kuvamaan kuitenkin tuota tilaa). Elokuussa 09 tulos heikkeni hiukan 2920 metriin. Tiesin sen jo etukäteen, koska RUK:ssa en oikein kerennyt / jaksanu vapaa-ajalla harrastamaan liikuntaa. Syksyllä tuli taas reippailtua enemmän ja kylmänä lokakuisena aamuna lähdettiin juoksemaan cooperia. Tällä kertaa vauhti oli koko matkan tasaisesti hiukan 3000 metriä kovempaa, eikä jaloissa tuntunut pahalta. Reitti kulki kuitenki portti 12 kautta, joka tietysti oli kiinni ja kesti minuutteja ennen kuin portti saatiin auki. Itse en portilla kauaa aikaa viettänyt, mutta mahduin juuri ja juuro ryömimään sen ali. Taas vitutti: tulos 2950. Kaksi viikkoa tämän jälkeen juoksin maanantaisena palveluspäivänä uudestaan cooperin 6 hengen porukassa, kaikki 3000 metrin miehiä. Ja tällä kertaa siitä tuli totta 3010 metriä. Ylitin ensimmäistä kertaa elämässäni 3000 metriä. Iloa ei voi sanoin kuvata. Motivaatio urheiluun kasvoi tuon 3000 metrin jälkeen. Ja nyt nokka kohti uusia haasteita ja viikonlopun matseja

6.11.2009 16:07:42
jtoivonen

Onnittelut! 3000m rajan ylittäminen on aina kova suoritus! :)

6.11.2009 17:11:58
mapy

Onnea suoritukselle, melkoisesti parantunut tulos :) Vaikkei treenaamisessa olekaan tainnut olla keskeinen pääpaino kovan cooper-tuloksen tavoittelussa?

6.11.2009 19:45:19
cooper

no ei :D

Treenipäiväkirja » cooper

cooperProfiili: cooper

urheilun parissa viihtyvä tavalline tallaaja, joka vapaa-ajakseen harrastaa jääkiekkotuomarointia, lenkkeilyä ja kuntosalilla käyntiä. Armeija hiukan rajottaa täl hetkel urheiluu mut kunto o kohdallaa..

Hallitse treenipäiväkirjaa

» Lisää merkintä
» Oma treenipäiväkirja