"Tänään olisi viikon lepotauon ja matkailun jälkeen tarkoitus lähteä kohti Kehityksen kerhotaloa ja ottaa oikein kunnon treenit tähän alkuun. Voi olla että kroppa tarvitsee pientä totuttelua ennen täydellistä..."
"Nyt olisi tarkoitus taas lähteä kehittämään tätäkin nettisivustoa ja samalla ottaa uusi ote laihdutukseen. Viime viikko meni lomaillessa, ja nyt otetaan sitten ne viimeiset 3-5 kiloa rasvaa pois! :)"
"Huhhuh, tulipa taas taukoa kirjoitteluun, vaikka ei ollut tarkoitus! Treenailtua on tullut tasaista tahtia taas. Ja käytiin tyttiksellekin ostamassa uudet juoksukengät, hienot Asicsit! :) Mä olen saanut painoa alas noista joulun hirmupainoista..."
"Nyt koulujuttuijen ja muiden aikataulujen takia treeniin tulee taukoa muutamia päivä, mutta salille päästään palailemaan jo perjantaina! Ei siis hätää, tässä välissä syödään..."
"Eiliseen treeniin sisältyi KP vinopenkkiä, hauista alataljassa, pekdekkiä, vatsarutistuksia laitteessa, pohkeet seisten, soutua alataljassa ja ojentajat ylätaljassa. Päälle vielä noin 30 minuutin todella hyvät venyttelyt...."
"Eilen meni 3-4 tuntia Meri-Teijossa lasketellessa. Pitkästä aikaa oli kiva päästä suksille. Naama hiukan kärsi kylmästä, mutta onneksi makkarat maistuivat hyviltä ja tyttis näytti snoukkaillessaankin ihanalta..."
"Tänään pitäis lähteä vetämään koko kroppa kerralla. Ikävä kyllä sillä salilla jonne tänään suuntaan ei ole ollenkaan mahdollisuutta kyykkäämiseen, joten taitaa sitten..."
"Eilen oli sitten ensimmäinen virallinen "cheattipäivä" tai oikeastaan pelkkä iltahan se vain oli... Eli kun ollaan parissa viikossa tiputettu useita kiloja niin annettiin kropalle ja mielelle yksi ilta aikaa hieman levähtää..."
"Ja paino on nyt alimmillaan yli vuoteen. Iloinen yllätys siis odotti kun aamulla astuin vaa'alle. Nyt myös olen alkanut heräilemään ajoissa (ennen 10:tä ;D) enkä nuku enää päivittäin sinne 12 asti...."
"Loistavaa huomenta ja hauskaa helmikuuta kaikille! Tänää on siinä mielessä hieno päivä, että nyt on jo "pahimmista" ajoista päästy tässä kesäkuntoprojektissa yli ja paino on tippunut melkoista..."
"Nyt aggrot päället tällä: http://www.youtube.com/watch?v=e4KWoZyHeQw Ja sitten salille painimaan maastaveto-ongelmian kanssa."
" Penkki 4x60,80,100,120,125,130kg Vinopenkki vapaalla tangolla 4x8x60kg Hauiskääntö EZ-tangolla 3x8x47,5kg Skullcrusher EZ-tangolla 3x10x47,5kg Hauisten pumppailua 12kg käsipainoilla Selän pumppailua ylätaljassa Hyppynarulla..."
"Käytiin taas tyttiksen kanssa eilen Kehityksella treenailemassa. Hieman käy kateeksi kun parmepi puolisko kehittyy kaikissa liikkeissä huimaa tahtia, mutta itse rämmin vielä vuoden vanhoissa tuloksissa ;D No kyykkyyn saatiin..."
"Tänään täytyykin sitten suunnata taas oikealle KUNTOSALILLE - ei siis Kehitykselle hikoilemaan asbestin ja pölyn keskelle - vaan ihka-aidolle kuntosalille! ;) Postaan sitten tarkemmin treenistä myöhemmin :D Muuten..."
"Tulipa pitkästä aikaa reenailtua yläkroppaa oikeen paikallisen uimahallin salilla. Se mitä tuolla omalla HC-salilla jää kaipailemaan on ilman muuta pek dekki ja sellainen uimahallilta onneksi löytyy. Pistin vähän..."
"On se jumapliut ku tekee mieli hampurilaista. Aikamoista... Ja mä annan vieläpä ittelleni luvan ottaa yhen Hesen kerrosaterian vaikka laihdutuskuuri on päällänsä. Se on se mukavat 850 kaloria... Ja ajattelin ahtaa sen..."
"Tällä kertaa salilla oli taas hieman populaa ja meillä oli hieman tiiviimpi treeni: Penkissä mentiin kutosina 105, 115, 120, 115kg, päälle vedettiin hauiskääntöä, pystypunnerrusta ja ojentajia ylätaljassa...."
"Tervehdys Suomen bodarikansa! Eilen oli taas vuorossa "jalkapäivä", joka hieman vesittyi, kun samalla 3x3 metrisellä salilla oli yhteensä 6 ihmistä. Ahdasta tuli ja annoimme "oikeille" urheilijoille tilaa, joten päädyin..."
"Tervehdys taas kaikille! Taas on tullut treenattua: Sunnutaina käväisin intervallilenkillä, maanantaina salilla, tiistaina salilla ja eilen salilla! Aivan yllättäen saimme tyttiksen kanssa eilen päähänpiston, että..."
"Nyt olisi vuorossa päivä numero 4 vuonna 2010 ja takana on tähän mennessä yksi intervallilenkki ja yksi alakroppatreeni. Tuo eilinen alakroppatreeni ei mennyt aivan putkeen, sillä kyykkääminen tuntui taas ikävästi..."
"Nyt on jouluruoat takanapäin (vimpat jämät tuosta 6,5 kilon kinkusta laitoin eilen jauhelihan ja makkaran kanssa sekaisin ja upotin mukaan vielä purkillisen salsaa... Syntyi aika tuhdit iltapalat kyseisestä sekametelisopasta)..."
"Tervehdys rakas treenipäiväkirjani, Olipas muuten aika homo aloitus tälle tekstille. No joo, enivei, tässä ollaan taas treenattu TODELLA pitkään ilmaan yhtään päivitystä. Alkaa tuntua, että..."
"... painoin tänään TYKSin "virallisella" sairaalavaa'alla 95 kiloa. Ei tästä sen enempää, jatkakaa!"
"Pakko kai tännekin on jotain taas rustailla ettei ihmiset luule, että sivusto on ihan kuollut :D Eli kyllä, olen samaa tahtia painanut treeniä tässä koko kesän ajan: Salilla tulee käytyä noin 3-5 kertaa viikossa...."
"Jaa-a, eipä oo taas pitkään aikaan tullu tänne kirjoteltua mitään. Toisaalta on ollu kyllä reenirintamallakin hiukan rauhallisempaa: On toki tullut treenattua tasaiseen tahtiin, mutta ei kuitenkaan ihan joka päivä,..."
" Penkki 3 x 60, 80, 90, 100, 105, 110, 115, 120kg SMITH Vinopenkki 3 x 40, 50, 60, 65, 70, 75, 80kg KP Vinopenkki 4 x 10 x 24kg (aina venytys alhaalla) Pystypunnerrus 8 x 55, 60, 65kg KP Hauiskääntö 2 x 10 x 22,5kg per käsi Ojentajapunerrus..."
"Ajattelin ensin, että voisin tänään kokeilla jotain "maastavetohaastetta", esimerkiksi 30min ajan vetää 30 sekunnin välein 140-150 kilolla ykkösen tai vastaavaa... Aloitin 155 kilolla ja taisin noin 20 toistoa ehtiä..."
"Aamusali Pystypunnerrus 6 x 40, 50, 60, 65, 70, 75kg + viparit superina 5kg levyillä, suorilla käsillä Penkki (räjähtävä) 5 x 4 x 80kg Leuat roikunnasta (dead hang) 3 x 10 x BW Skullcrusherit 3 x 10 x 52,5kg KP..."
"Mentiin Mapyn kanssa Kupittalle aamulla hiukan pumppailemaan yläkroppaa kesäkuntoon :D SMITH Vinopenkki 6 x 50, 60, 60, 60kg KP vinopenkki 3 x 15 x 25kg EZ hauiskääntö seisten 4 x 10 x 37,5kg Taljasoutu 3 x 15 x (paino?) Vatsarutistus..."
"Yöunet olleet hieman lyhyet tässä viimeiset pari yötä... Mutta kyllä vielä jotenkuten jaksaa painaa menemään! :) Maastaveto 6 x 60, 100, 120, 140, 150, 160, 170kg Rinnalleveto hängistä 6 x 60,..."
"Piti tänään aamulla suunnistaa salille vetämään maasta + rinnalle. Kuitenkin suunnitelmiin tuli muutoksia kun sain kyydin Kaarinan Nordeaan. Piti hoitaa alta hiukan pankkihommia, jonka jälkeen ajattelin ottaa bussin..."
"Oikein nopeeta toimintaa oli tämän aamun treenit. Kunnolla ainakin hartiat ja habat tukkoon... Ei taida pariin päivään tarvita taas yläkroppaakaan treenailla. Huomenna varmaan päätynen salin sijasta lenkkipolulle. Yläkroppaa..."
"Ma-ke meni Gdanskissa, jossa ei kyllä ehtinyt edes ajattelemaan treenaamista. Nyt pusken to+pe sellaset setit ettei mitään järkeä, koska sitten la+su menee Tampereella, jossa en myöskään ehdi treenaamaan. Torstai Aamulla:..."
"Noniin, tuli vedeltyä maasta tuossa perjantaina: Maastaveto: 6 x 60, 80, 100, 120, 140, 150, 165, 175kg Rinnalleveto hängistä: 5 x 10 x 60kg Pohkeet istuen: 3 x 12 x 50kg Ranteet: 3 x 12 x 33kg Vatsat: Lankkua, jne. Eilen kävin..."
"Noniin, kuten tuossa edellisessä postissa tuli avauduttua, niin nyt olisi motivaatiota treenata. Oli kuitenkin tuo 13-14 treeniä 8 päivään sellanen paukku, että eilinen meni täysin palautuessa. Erinomainen päivä..."
"Jahas, oiskohan se aika pistää tääkin sivusto taas uuteen uskoon ja oikeesti ryhtyä kirjottamaan tänne kaikkia tekstejä... Tässä on koko kevät mennyt motivaatiokurimuksessa ja mitään..."
"nonih, sitä on oltu pitkään hiljaa kun on ollut niin paljon kaikkia omia kiireitä eikä vaan oo jaksanu kirjotella. Treeni kulkee samaa rataa kuin ennenki, noi kolmosen lyhyet sarjat on vaihdettu 5 x 5 :iin ja siitä mennään..."
"Luulin päivittäneeni tänne jo jotain tekstiä... Mutta näköjään ei ollu tallentunut? Mitäköhän mahto käydä... No enivei... Torstai-maanantai akselilla tais tulla taas 4 päivää..."
"Otetaan haaste vastaan ja pistetään tälle viikolle sitten niin paljon treeniä kuin vain aikatauluun mahtuu. Tänään alotellaan: Sali: Maastaveto 5 x 60, 100, 140kg, 3 x 160, 170, 180, 185kg Leuanveto lisäpainoilla..."
"Lyhyitä treenejä paljon, se on tän viikon teema. Leuat lisäpainoilla 3 x 5 x 25kg Rinnalleveto 3 x 80, 90, 90kg Rinnalleveto hängistä 5 x 60kg, 2 x 10 x 60kg Taljasoutu 3 x 10 x 75kg (keskittyminen lapoihin) Yhden..."
"Eipä tänne taas oo muistanu kirjotella. Nyt kun vaan muistais mitä kaikkea on tullu tehtyä :D Lauantaina yläkroppaa Kehityksellä. Maanantaina kyykkyä Educariumissa (+ 20min kuntopyöräsessio) Tiistaina..."
"Eilen pinkaisin sitten ennen kello 07.00 aamulla lenkille. Tyhjällä vatsalla juostu vauhtikestävyyslenkki lähes keskeytyi ensimmäisen 10 minuutin kohdalla - kun vatsahapot halusivat tulla moikkaamaan kylmää ulkoilmaa...."
"Väsymys meinaa iskeä lyhyiden yöunien takia - treeni kuitenki kulki tavalliseen tapaan. Penkki 10 x 60kg, 5 x 80kg, 3 x 100, 110, 115, 120, 125kg Toivosen hartiatriadi 3 x 50kg Penkki käsipainoilla 2 x 8 x 36kg Yhden käden..."
" 1 x 400m @ 80% (metsäpolku) 1 x 200m @ 90% (mäkiveto) 6 x 30m @ 100% (sprintti) Kävelyä päälle noin 30min. Ihan hyvä treeni ja jaloissa tuntuu taas pientä väsymystä. Illalla ottamaan muutama olut..."
"Jääny lenkit taas pikkasen taka-alalle... Käväsin mä tossa yhdet kunnon intervallit vetämässä ja paljon on tullu käveltyä paikasta toiseen. Hyvä niin, koska hyötyliikunnalla varmaan saa pari..."
"Hyvää treeniä tällä viikolla, pistää oikein hymyilyttämään kun paikat on puuduksissa suihkun jälkeen ja tietää, että kohta saa hyvää ruokaa! :) Penkki 10 x 60, 3 x 80, 90, 100, 110, 115, 120kg Rinnalleveto 5 x 60, 3 x 80, 90, 2..."
"7 x 30-150m vedot. Pidemmät alkupäässä, loppuun pari terävämpää + kävelyä noin 45min. Pitkästä aikaa juoksemassa. Painottunu pari viimestä viikkoa punttiin ja hyötyliikuntaan..."
"Oli taas mielenkiintonen viikko treenien suhteen. (Eikä se vielä ohi ole! :))Tiistaina kyykkyä Educariumissa. 150 kilolla 4x4, todella rankalta tuntu vaikka painoa ei numeroiden valossa hirveesti tangossa ollut. Tämän jälkeen 2x5 yhden jalan prässäilyt..."
"Muutamat treenit jääny merkkaamatta tänne. Sanottakoon menneestä viikosta sen verran, että paluu Yliopiston salille oli hiukan vaisumpi kuin olisin odottanut. Ihan ok treeniä koko viikko - tuli käveltyä ja pyöräiltyä..."
"Kevyellä viikolla mennään. Parit lenkit olen ehtiny väliin vetästä ja tänään oli hyvin oudon tuntunen treeni. Tarkotus ei ollu siis vetää sarjoja loppuun vaan suht kevyesti käydä liikkeet..."
"Hermoston aktivointiyritykset jatkuu. Tärkeää olisi siis saada liike tehtyä räjähtävästi. Painot näin ollen ei kovin isoja tälläkään kertaa. Kyykky 3 x 100, 100, 120, 130, 135, 140, 145,..."
"FSR eli taas keskitytään räjähtävyyteen (helpoiten arvioitavissa aivan "pohjasta", muutamat ekat sentit kertoo yleensä eniten suorituksesta), ei suuriin painoihin. Painoa lisätään pikkuhiljaa ja kun liike alkaa hidastumaan liikaa siirrytään..."
"Sali "aamulla" Mapyn kanssa Kupittaalla Penkki 3 x 60kg, 60kg, 80kg, 80kg, 80kg, 100kg, 100kg, 110kg, 110kg, 115kg Leuat 3 x 10 Pystypunnerrus 3 x 40kg, 40kg, 60kg, 70kg, 70kg, 70kg Rinnalleveto 3 x 3 x 70kg Penkki käsipainoilla 10 x 25, 27.5,..."
"Jalat alkaa olla aika sipissä. Tänään taas hiukan hermostoa aktiivisemmaks: Etukyykky 3 x 60, 100, 120, 125, 130, 135, 140, 145, 150kg Penkki 3 x 60, 60, 80, 85, 90, 95, 100, 105, 110kg Pystypunnerrus 3 x 40, 40, 50, 55, 60, 62.5,..."
"Aamulla sali, keskityin toistojen kiihtyvyyteen / räjähtävyyteen. Koska sitä nyt kaipaillaan. Penkki 4x5x60kg, 4x5x80kg Rinnalleveto 4x5x55kg Pystypunnerrus 4x5x55kg Medicine-pallon heitto 4x10x4kg Peck Fly 4x12x (kevyt paino?) Ranskalainen..."
"Joulu on saapunut luoksemme, ja kävinkin juhlan kunniaksi verestämässä vanhoja muistoja Kehityksen Kerhotalolla. Takakyykky 10x60kg, 5x100kg, 3x140, 150, 160, 165, 170kg Etukyykky 3x100, 110, 115, 120kg Etureidet hapoille erikoistekniikoilla Maastaveto..."
"Vaihtelua treeniin ja suunnattiin Kupittaalle Mapyn kanssa. Vähän oli laiskan olonen treeni, mutta silti tällä hetkellä vielä jotenkin veto poissa. Tiedä sitten johtuuko se tosta joulusta :D Penkki 10x60kg,..."
"Kävelyä: 45min 5 x mäkiveto 4 x kiihdytys Eilen illalla pitkän päivän jälkeen tuli siis kokeiltua miten jalat toimii. Eivät oikein toimi. Räjähtävyys & kestävyys kadoksissa. Tästä..."
"Jahas, 3 päivää ilman merkintöjä ja siihen olen ehtinyt 3 hyvin erilaista salireissua vetämään. Meni tuo yliopiston sali kiinni niin mulla on pasmat ihan sekasin ja treenit hiukan vaihtuu nyt joululomaks...."
"Naapurin kakara herätti mut itkullaan siinä noin 07.00... Päätin suunnata pakkaseen koettelemaan tota varvasta taas hiukan. Pitäis päästä takasin vanhoihin lenkkeilytapoihin kun tässä on nyt monen monituista..."
" Kyykky 4x7x140kg Leuat 3x10 Pystypunnerrus 4x7x60kg PeckDekki 3x6x (jotain kg) Hauiskääntö tangolla 3x10x ~ 36kg Vatsarutistus taljassa 3x8x60kg Penkkiä oli hinkkaamassa joku varsin hottis fitness-gimuli, joten annoin sen..."
"Samaan tapaan ollaan hinkattu nyt 4 viikkoa putkeen. Teen pienen muutoksen, jolla uskon saavani buustia niin motivaatioon kuin treenitehoonkin (pitkät sarjat ei oo koskaan ollu mun juttu!). Rakennan progressiota nyt hetken aikaa tyyliin: 4x6 ->..."
"Samaa rataa jatketaan. Painoa lisää ja persettä alas. Lääkäriltä vaihteeks positiivisia uutisia: Saa alkaa rasittaa enemmänkin, sitä tahtia mitä se tuntuu kestävän. Eipä tainnu..."
""Murtuma näkyy edelleen, tosin aikaisempaa sumeampana." Luutumisprosessi siis edelleen kesken. Kysäsin siinä, että miks se kestää näin kauan... Niin totesivat vaan että: "Noh, se oli alun perin kahdessa..."
"Hyvä treeni, rinnassa jotain pientä vaivaa. Penkki ei tunnu sujuvan. Kyykky, leuat ja pystäri kevyempiä kuin viimeks, vaikka painoa enemmän. Muutaman päivän tauko tais tehdä tehtävänsä. Ei..."
"En odota joulua. En odota lahjoja. En odota kinkkua. En odota joulusaunaa. En odota lunta. En odota joululomaa. Odotan ensi perjantaita. Odotan lääkärin sanovan, "liikuntakieltosi on ohi". Mitään muuta en odota! Toivottavasti mun joulu tulee jo perjantaina. 2h..."
"Oli niin paljon ruuhkaa salilla, että en jaksanut odotella ja tehdä tarkkaan Arskan Kultaista kuusikkoa tänään. Vedin kuitenkin ihan hyvät treenit. Liikkeinä muun muassa rinnallevetoa, leukoja, pystäriä ja..."
"Muutin alkuperäsiä suunnitelmia erinäisistä syistä johtuen. En siis lähtenytkään Itsenäisyyspäivän kunniaksi kyykkäämään - se saa odottaa huomista. Tänään vedin..."
"Hiukan kokeilin miltä tuntuu vetää pari pyrähdystä. Tässä on nyt se 5-6 viikkoa kävelty oikean jalan oikealla reunalla ton murtuneen varpaan kanssa... Tuntuu siltä ihan ku pitäis taas opetella uudestaan..."
"Kyykky 3x10x125kg + 1x5x125kg jonka jälkeen jäi raudat alas kun meinas tasapaino pettää :D Meni hiukan liian syvälle ilmesesti kyykky ja samalla varoin tuota varvasta. Liikkuvuutta ei löytyny enää lanteista niin alko kaatumaan eteenpäin. Noh,..."
"Treeni jatkuu totuttuun tapaan, mutta tänään salilla oli taas jotain mielenkiintosta porukkaa hinkkaamassa penkkiä tunti toisensa jälkeen putkeen joten päätin skipata sen tänään. Kyykky 4x10x122,5kg Leuat..."
"Ai jumalauta, mikäköhän mulle tänään oikein tuli... Kyykky 4x10x120kg Penkki 3x10x ~86kg Leuat 3x9 Niskantakaa punnerrus 4x10x45kg Hauiskääntö 3x10x ~31kg Vatsarutistus 3x8x55kg Aivan un-fkin-believable......."
"Kävin hiukan ulkoiluttamassa tota murjottua varvasta. 2½h pitkä lenkki, välillä kevyttä hölkkää / juoksentelua, välillä kävelyä Tuntuma jalassa tällä hetkellä yllättävänkin..."
"Eli ilmeisesti toi flunssa hiukan tekee paluuta... Aamulla jo olin ihan tukossa, mutta pakko oli veivata treenit kunnialla läpi. Kyykky 4x10x115kg Penkki 3x10x85kg Leuat 3x8 Niskantakaa punnerrus 4x10x45kg Hauiskääntö 3x10x..."
" ~60min, hapoille reidet, korkea syke ja kova meno! Ei ollu ihan mitään sunnuntaipyöräilyä tänään vaan hapottelua parhaimmillaan :) Lisäks opin, että metsään voi eksyä, vaikka varvas..."
"Homma jatkuu, painot nousee pikkuhiljaa. Tuon perinteisen vatsarutistuksen tilalle vaihdoin taljassa tehtävän version, koska ei tollaset 12+ toistomäärät oo mistään kotosin :) Ennemmin vastusta hiukan lisää ja joku progressio alueella 10-12 toistoa..."
"Otsikko kertoo kaiken tarpeellisen: ~60min, keskirankka, vauhti ihan ok :) "
"Homma jatkuu, vaikka olikin tänään ihan voimat poissa huonosti nukutun yön ja huonon ruokapolitiikan takia. Ihan hyvin silti jaksettiin painaa :) Toivottavasti se eka oikeesti kova treeni tuleekin vasta jossain 3-4 vkon päästä..."
"Jalat oli hiukan jumissa ton G6:n (ja pitkän kyykkytauon) takia, joten pitkästä aikaa käytiin Rixonin kanssa kävelemässä ja availemassa paikkoja. 1h 30min tuli vaelleltua. Samalla siinä tunnustelin hiukan varpaan toimintaa ja juoruiltiin Rixonin..."
"Eli niille, jotka eivät ole koskaan Golden Sixistä kuulleet, todettakoon tässä vaikka, että itse iso-Arhnuld määritteli asian näin: Kun yritin kasvaa massiiviseksi treenieni alkuaikoina, seurasin seuraavaa rutiinia..."
"Kevyet 45-50min poljin, että sais hiukan jalkoihin taas tuntumaa. Kunto edelleen täysin kadoksissa. Se v*tuttaa, vaikka muuten onkin hyvä meininki :D Huomenna lääkäriltä vielä lausunto varpaasta. Jos vaikka..."
"Nopea postaus päivän puntista. Sarjat: Leuat leveällä myötäotteella 4x10 (yllättävän kevyt) Penkki 1x10x60kg, 3x8x100kg Pystypunnerrus 2x8x60kg + superina viparit sivuille Hartiat/epäkkäät..."
"Eli nyt lähetään vanhempien luo saunomaan ja matka taittuu mukavasti pyörällä. Linnuntietä tästä taitais olla vaan joku alle 15km matkaa, mutta ajattelin kokeilla paria villimpää reittiä... :) Tavotteena..."
"Otsikkokin sen kertoo. Nyt tulee 3 viikkoa täyteen tosta varpaan murtumisesta (vielä viikko liikuntakieltoa jäljellä!) ja yli viikon verran oli totaalilepoa ton flunssan takia... Ei se vieläkään täysin ohi ole, mutta pakko oli päästä hiukan..."
"Nonih, nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, että kohta menee hermot näinkin rauhalliselta mieheltä :D Flunssan takia on tullu totaalitaukoa nyt jo se 5-6 päivää... Ja sitä ennenkin pystyin treenaamaan vain yläkroppaa,..."
"Eipä kyllä mennä vieläkään parempaan suuntaan... Murtunut varvas alkaa jo tuntumaan selkeästi paremmalta, mutta nyt iski jonkinsortin flunssa. Kurkku kipeä ja ääni mennyt... Toivottavasti menee ohi muutamassa..."
"Treeneistäni on nyt virallisesti tippunut pohja alta. Käyn kyllä lähes joka toinen päivä veivaamassa, yleensä rinta- ja selkäpainoitteisesti, koska niillä alueilla on muutenkin ollut puutteita... Mutta jotenkin..."
"Muutaman kerran tuossa välissä unohdin kirjoitella tänne treeneistäni... Sillä viime viikollakin otettiin hyvää volyymipohjaista treeniä! Viikon parhaiksi sarjoiksi taisivat jäädä Kyykky 15x140kg,..."
"Jaahas, vielä jos vaikka ens viikon vetäis näitä pitempiä sarjoja. Ainoastaan tuon rinnallevedon kanssa olen vetänyt lyhyempääkin settiä, koska se on niin uusi tuttavuus --> Eli pitäis oppia hallitsemaan..."
"Tänään oli taas ihan kovat treenit. Siirryin tuosta maksimivetoisesta treenistä muutamaksi viikoksi pitempiin sarjoihin ja pumppailuihin, jonka jälkeen otan taas Thibaudeaun Beast Buildingin Phase 1:n mukaisesti muutamat seuraavat..."
Profiili: jtoivonen
Ikää alkaa tällä pojanklopilla olla jo alun toistakymmentä. Reiluun pariin kymppiin mahtuu sitten muutamakin eri urheilulaji. Tosin en ole niitä ihan samanlaista katrasta kerännyt kuin tuo Mapy.
Omaan repertuaariini ovat ajan mittaan kuuluneet muun muassa jalkapallo ja lentopallo, sekä vapaamuotoisemmin sulkapalloa, pyöräilyä ja yleisurheilua. Muutaman itsepuolustuskurssinkin olen käynyt läpäisemässä ja pääosin voimankäytön parissa vietin myös kokonaisen vuoden intissä.
Tällä hetkellä aika menee pääasiassa punttisalilla ja lenkkipolulla. Eritoten intervallit ja vauhtikestävyyslenkit ovat olleet pravuurini (- tai ehkäpä en vain jaksa sitten pariakymmentä minuuttia pidempään juosta! ;))
Punttia tulee harrasteltua se 2-6 kertaa viikossa, riippuen täysin jaosta, treenikaudesta ja oman kropan reaktioista. Joskus veivataan pitkää pumppia ja toisinaan otetaan kovia ykkösiä, kakkosia ja kolmosia. Kaikki on suhteellista ja omaa kroppaa pitää kuunnella.
Tulen myös luultavasti olemaan se aktiivisin osapuoli tällä sivustolla, joten minuun saa reippaasti ottaa yhteyttä, jos huolia ja murheita ilmaantuu! :)
Ystävällisin terveisin,
JToivonen