2.2.2011

Onnistuneet treenit eilen, tänään uutta tiedossa

Käytiin taas tyttiksen kanssa eilen Kehityksella treenailemassa. Hieman käy kateeksi kun parmepi puolisko kehittyy kaikissa liikkeissä huimaa tahtia, mutta itse rämmin vielä vuoden vanhoissa tuloksissa ;D

No kyykkyyn saatiin taas lisää tuntumaa, pohkeet ovat tälläkin hetkellä tulessa ja tänään mennään vetämään vielä yläkroppa tehokkaasti.

Kokeilin eilen myös ns. "clean & jerk":iä (mikähän tämä suomeksi on?) ja 100 kiloa nousi niin kevyen oloisesti suorille käsille että pitänee kokeilla maksimeita tuossa joku päivä :D

Treenipäiväkirja » jtoivonen

jtoivonenProfiili: jtoivonen

Ikää alkaa tällä pojanklopilla olla jo alun toistakymmentä. Reiluun pariin kymppiin mahtuu sitten muutamakin eri urheilulaji. Tosin en ole niitä ihan samanlaista katrasta kerännyt kuin tuo Mapy.

Omaan repertuaariini ovat ajan mittaan kuuluneet muun muassa jalkapallo ja lentopallo, sekä vapaamuotoisemmin sulkapalloa, pyöräilyä ja yleisurheilua. Muutaman itsepuolustuskurssinkin olen käynyt läpäisemässä ja pääosin voimankäytön parissa vietin myös kokonaisen vuoden intissä.

Tällä hetkellä aika menee pääasiassa punttisalilla ja lenkkipolulla. Eritoten intervallit ja vauhtikestävyyslenkit ovat olleet pravuurini (- tai ehkäpä en vain jaksa sitten pariakymmentä minuuttia pidempään juosta! ;))

Punttia tulee harrasteltua se 2-6 kertaa viikossa, riippuen täysin jaosta, treenikaudesta ja oman kropan reaktioista. Joskus veivataan pitkää pumppia ja toisinaan otetaan kovia ykkösiä, kakkosia ja kolmosia. Kaikki on suhteellista ja omaa kroppaa pitää kuunnella.

Tulen myös luultavasti olemaan se aktiivisin osapuoli tällä sivustolla, joten minuun saa reippaasti ottaa yhteyttä, jos huolia ja murheita ilmaantuu! :)



Ystävällisin terveisin,

JToivonen

Hallitse treenipäiväkirjaa

» Lisää merkintä
» Oma treenipäiväkirja