18.2.2011

Paino putoaa ja treenit jatkuvat

Ja paino on nyt alimmillaan yli vuoteen. Iloinen yllätys siis odotti kun aamulla astuin vaa'alle. Nyt myös olen alkanut heräilemään ajoissa (ennen 10:tä ;D) enkä nuku enää päivittäin sinne 12 asti. Totuin tähän uuteen unirytmiin tuossa viikko sitten, kun jouduin oikeasti vaivautumaan kouluun perjantaina! :D

 

Tänään lähdetään tyttöystävän kanssa treenaamaan oikealle KUNTOSALILLE. Ei siis sinne asbestin, pölyn ja ruosteen asuttamalle Kehityksen salille, vaan ihka aidolle kuntosalille. Minä teen sitten tänään kädet, rinnan ja olkapäät ja tyttiksellä on tiedossa jalkapäivä! Hiki pukkaa pintaan kun vain ajattelenkin tätä kovaa rääkkiä!

Treenipäiväkirja » jtoivonen

jtoivonenProfiili: jtoivonen

Ikää alkaa tällä pojanklopilla olla jo alun toistakymmentä. Reiluun pariin kymppiin mahtuu sitten muutamakin eri urheilulaji. Tosin en ole niitä ihan samanlaista katrasta kerännyt kuin tuo Mapy.

Omaan repertuaariini ovat ajan mittaan kuuluneet muun muassa jalkapallo ja lentopallo, sekä vapaamuotoisemmin sulkapalloa, pyöräilyä ja yleisurheilua. Muutaman itsepuolustuskurssinkin olen käynyt läpäisemässä ja pääosin voimankäytön parissa vietin myös kokonaisen vuoden intissä.

Tällä hetkellä aika menee pääasiassa punttisalilla ja lenkkipolulla. Eritoten intervallit ja vauhtikestävyyslenkit ovat olleet pravuurini (- tai ehkäpä en vain jaksa sitten pariakymmentä minuuttia pidempään juosta! ;))

Punttia tulee harrasteltua se 2-6 kertaa viikossa, riippuen täysin jaosta, treenikaudesta ja oman kropan reaktioista. Joskus veivataan pitkää pumppia ja toisinaan otetaan kovia ykkösiä, kakkosia ja kolmosia. Kaikki on suhteellista ja omaa kroppaa pitää kuunnella.

Tulen myös luultavasti olemaan se aktiivisin osapuoli tällä sivustolla, joten minuun saa reippaasti ottaa yhteyttä, jos huolia ja murheita ilmaantuu! :)



Ystävällisin terveisin,

JToivonen

Hallitse treenipäiväkirjaa

» Lisää merkintä
» Oma treenipäiväkirja