"Pitäisikö 4x45 sekunnin punnerusten tehdä tiukkaa? Tiettävästi ei, mutta toisin on :D Edellisellä viikolla oli ihan tuskaa punnertaa sen verran. Sama tälläkin viikolla, mutta alkoi jo sujua vähän paremmin...."
"Lätkäporukan vikat treenit tuli tänään vedettyä ennen taukoa. No ei järin pitkään niitä treenejä edes ollut ja osallistuja määrä pyöri noin viiden pelaajan paikkeilla reeneissä..."
"Viime postaukseni tukkoisuus jaloista ja selästä hävisi kuin tuhka tuuleen viikonlopun aikana. Jalat olivat vielä lauantaina aika jäykässä kunnossa. Kuitenkin yllättäen sunnuntaina ei ollut tietoakaan mistään..."
"Mikähän on mennyt pieleen, kun pahaa tekee ottaa aurinkoa. Tarkemmin ottaen oikeestaan paha kääntyä vatsaltaan selälleen, kun lihakset särkee Eipä siinä ongelmaa ole. Tuli tossa keväällä..."
"Treenipäiväkirjaani selatessa huomasin, että kylläpä on surullista luettava - viimeisin treeni joulukuulta. Ihan näin mustavalkoista touhu ei kuitenkaan ole ollut, sillä olen toki käynyt lätkää pelaamassa..."
"Joulu tuli kiireinen ja jäikin 23. päivä kirjoittamatta treenistä. Menin taas vaihteeksi jtoivosen kanssa Kupittaan salille. Jouduin maksamaan neljä euroa sisäänpääsystä, kun kortista lataukset loppu ja..."
"Edellinen treeni jatkui saman kaavan mukaan kuin edellinenkin, nyt tosin tein kylkiä käsipainolla lisäksi 2 x 2 x 15 x 35kg. Kyljet on hiukan hellänä, mutta tissit ja kädet palautuivat jo edelliskertaa nopeammin. Ruuhkan..."
"Viime aikoina ovat opiskelu ja hommat käyneet pahimman mittaa päälle, mutta eilen saatiin polkastua käyntiin treenikuuri :) Vieläpä lätkätreenejäkin on joulunaikaa vähemmän, niin on sopiva paikka..."
"Tuli varmaan lähes kuukauden tauko salilla käymisestä johtuen sairasteluista ja muista kiireistä. Eilen pienemmätkin painot tuntuivat painavan melkoisesti Etenkin sarjakestävyys tuntui olevan täysin hukassa. Vetäsin..."
"Jonkin aikaa on kurkku ollut kipeä ja pientä kröhää. Pari viikkoa sitten iski oikeen kunnolla henkitiet tukkoon, nosti kuumetta. Edelleen sama meininki päällä, joten skippasin jäätreenit eilen ja tänään,..."
"Päätin aloittaa pitämään treenipäiväkirjaa, ja hakemaan uutta motivaatiota harjoitteluun - etenkin kun treenipäiväkirjan pitäminen on täysin ilmaista kuntoilijat.netissä Ikää on kertynyt..."
Profiili: mapy
Pääsääntöisesti pelaan jääkiekkoa tällä hetkellä harrastuspohjalla.
Salilla tulee hypättyä säännöllisen epäsäännöllisesti, ja pyrinkin saamaan treenipäiväkirjan pitämisestä uutta motivaatiota säännölliseen kuntosaliharjoitteluun.