Viime aikoina ovat opiskelu ja hommat käyneet pahimman mittaa päälle, mutta eilen saatiin polkastua käyntiin treenikuuri :) Vieläpä lätkätreenejäkin on joulunaikaa vähemmän, niin on sopiva paikka aloittaa uusi suunta ja aktivoitua treenaamaan salilla taas. Voi olla, että muu treenaaminen saa korvata kiekon kanssa plätkyttelen josain vaiheessa, kun tarpeeksi menee mielenkiinto hallilla asusteluun. Eikä se päivä välttämättä ole kovinkaan kaukana :D
Tulipa eilen vedettyä oikein pikapuntti reiluun puoleen tuntiin. Yllättävän hyvin siinäkin ehtii tekemään, jos vain haluaa. Tosin helkkarin lyhyt aikahan toi 30 minuuttia on. Treeni oli seuraavanlainen:
Nyt on niska, tissit ja haukat hiukan sen oloiset, että on ollut salilla. Joka on aika mielenkiintoista, sillä painot olivat kuitenkin noin pienet ja tarkoitus oli lämmitellä tulevaa treenikautta varten. Huomenna seuraavaksi salille, ja ennen joulu ehtinee vielä 1-2 kertaa sen lisäksi. Katsotaan mihin noin 3 kertaa viikossa riittää, ja miten sen saisi ylläpidettyä taas ensi vuoden puolella.
Profiili: mapy
Pääsääntöisesti pelaan jääkiekkoa tällä hetkellä harrastuspohjalla.
Salilla tulee hypättyä säännöllisen epäsäännöllisesti, ja pyrinkin saamaan treenipäiväkirjan pitämisestä uutta motivaatiota säännölliseen kuntosaliharjoitteluun.